Illan ennakkonäytöksen kunniaksi julkaisemme ohjaajan sanan. Raija-Sinikka Rantala, ole hyvä!
VAIN YKSI VOITTAA..
Mikä saa suomalaisen nuoren jonottamaan Idolsiin, tangolaulukilpailuun tai Danceen, vaikka tosi harvalla on menestymisen edellytykset taskussaan? Mikä saa suostumaan BB-talon akvaarioon? Tarve tulla varttitunnin julkkikseksi ja joutua median silppuriin, kuten ruotsalainen TV-sarja ”Elämä talon jälkeen” niin osuvasti kuvaa?
Koko totuus taitaa olla toinen.
Vaihtoehdot ovat vähissä. Nuorten työllisyys on poliitikkojen erityisessä suojeluksessa. Stakesin tilastot kertovat juhlapuheita koruttomammalla kielellä Pisa-nuorten arjesta: joka viides suomalainen nuori on työtön. Akateemisia työttömiä on saman verran. Mielialalääkkeitä napsitaan joukkomitassa. Ja hallitus on päättänyt piiskata nuoret koulutukseen tai työhön antamalla valtuudet puolittaa nuorten toimeentulotuen.
Mutta kun sitä työpaikkaa ei van löydy. Eikä passitus kolmatta kertaa jollekin leikkaa-liimaa-askartele –työllisyyskurssille jaksa innostaa. Silloin julkkisjono muuttuu arjen vaihtoehdoksi. Saahan BB-talossa väliaikaisen elannon ja katon pään päälle. Ja aina joku voittaa… Viis siitä, että oma yksityisyys on myyty, ehkä terveys ja mielen tasapainokin.
Siispä tervetuloa viihtymään maratontanssien formaatissa 30-luvun malliin.
Horace McCoyn ajatukset eivät ole vanhentuneet päivääkään vuosikymmenissä. Valitettavasti.
Raija-Sinikka Rantala